Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Oman arvon tuntoa etsimässä…

05.05.2013, naisenlogiikka

Tiedätkö sen tunteen, kun tiedät onnistuneesi jossain, mutta joku toinen pääsee vähättelemään tekeleitäsi? Se on ehkä pahinta mitä tiedän. Itse yritän olla niin tekemättä, sekä omissa töissäni, että muiden töissä, mutta jokainen meistä siihen aina välillä syyllistyy.

Uusin innovaationi on löytää töitä kynsiteknikkona. Tiedän heikkouteni, en ole mielikuvituksellinen koristelija, vielä, vaan etsin vasta omaa paikkaani. Olen usein asiakkaitteni toiveiden mukaan tehnyt erilaisia koristeluita, jopa sellaisia, joita en uskonut osaavani. Siis ylittänyt itseni.

Koen, että palveluni on asiakaslähtöistä; teen sitä mitä pyydetään, mutta niissä rajoissa missä osaan. Monet asiakkaani kannustavat minua kokeilemaan rajojani ja olen heistä ikikiitollinen. Olen viime aikoina huomannut työssäni kehitystä ja luojan kiitos, se on kehitystä parempaan suuntaan. Käteni vakaus paranee koko ajan, eikä uuden luominen tunnu niin pahalta kuin ennen.

Aikoinaan mietin, onko kauheat kuvaamataidon tunnit koko koulu-urallani tappaneet nautinnon piirtämisestä ja taiteilemisesta, vai olenko oikeasti vähälahjainen taiteilija? Jossain vaiheessa törmäsin siihen tuskaan, että päässä näkyvä visio ei siirry paperille siten kuin sen haluaisin siirtyvän. Kuitenkin koin ahaa-elämyksen tässä hetki sitten, kun asiakkaan toivetta aloin toteuttaa; sain vision jonka luvan saatuani toteutin; ja lopputulos on minusta kaunis.

Minusta tämä kuosi sopi näihin kynsiin vallan mainiosti.

Tein saman tien itselleni yksinkertaisemman, ajattoman geelauksen, joka oikein kuorrutettuna näyttää hyvinkin näyttävältä.

Pinkki on ajaton. Kuvanlaatu on huono, koska otin itse kuvan vauhdissa.

Jos kurkkaat www.facebook.com/SheelanSivut , näet että kehitystä tapahtuu. Otan mielelläni mielikuvituksellisia ja kokeiluhaluisia asiakkaita joukkoon iloiseen. Tule siis ja luodaan sinullekin kauniit kynnet 😀

-S-

, , , , ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *