Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Leimasimet kynsikoristelussa

18.08.2013, naisenlogiikka

No niin, nyt olen tähän asiaan perehtynyt enemmänkin.

On monia erilaisia leimailutarvikkeita, joista parhaat leimasimet mielestäni ovat Konadin  leimasimet, ei se pieni söpö laite, joka muistuttaa Konadin leimasinta. Myynnissähän on nykyään vaikka mitä hilavitkutinta, joka esittää aitoa tuotetta, mutta onneksi tuotemerkinnöistä näkee vielä mistä on kyse. Siitä kohta lisää.

Olen useamman vuoden nyt seurannut kateudella leimailuvillitystä ja vihdoin itse sukelsin sen sekaan.

Ostin itselleni värejä;

Ensin liilan, mustan ja hopean, myöhemmin valkoisen ja ”kullan”. Ostin Konadin lakkoja, koska ne ovat leimailuun tarkoitettuja ja kuivuvat nopeasti kynnen pinnalle, tai jopa leimasimeen, jos et ole tarpeeksi nopea.

Mitä siis pitää tehdä, että saa kuvion kynnelle?

Värien lisäksi pitää olla leimasimet ja ns.pyyhkimet. Tässä minun varastoani, oikeella pienin ei ole Konadin ja osoittautuikin ihan sudeksi lähemmässä tarkastelussa. Siihen ei tartu väri/kuvio kunnolla ja leimaamisjälki on surkea. Konadin omat taas ovat olleet oikein hyviä.

Värien lisäksi tarvitset leimasinlaattoja, yllä minun omistamani ainakin siltä osin kun löysin kuvauksia varten. Kaksi ensimmäistä Konadin ja viimeinen jostain lahjoituksena saatu, ei aito, mikä näkyy laatan pinnassa kuvion häivyttymisenä.

Teko vaiheet;

1. levitä lakkaa leimalaatalle haluamasi kuvion päälle

2. pyyhkäise pyyhkijällä ylimääräinen lakka pois laatalta

3. leimaa kuvio leimasimen pintaan laatasta

4. paina leimasin kynnellesi haluamaasi kohtaan –> kuviointi VALMIS

5. pyyhi yli menevät lakat pois varovasti poistoaineeseen kastetulla vanulla

6. levitä päällilakka/geeli kuvion päälle.

Joskus kuvio ei osu kynnen pinnalle, mutta silloin esimerkiksi geelikynsissä, kuvion voi pyyhkiä pois ja aloittaa alusta. Kynsilakkailussa siis ole tarkkana, kuvion on onnistuttava kerralla jos leimaat värilakan päälle.

Ole tarkka leimasimen asettelussa, kynsinauhat/sormen reunat voivat tulla eteen leimailussa, eli katso tarkkaan mistä kuvio alkaa leimasimessa ja tähtää se kohdalleen ennen itse leimaamista.

Voipi olla ettei aina onnistu, mutta joskus se aurinko paistaa risukasaankin.

Pastellikynnet nuoteilla. Musateema siis jatkuu 😀

Hyvää yötä ja kiitos käynnistäsi! ♥

, , , , , , , , , ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *